Valmennukset
”Minulla on ollut opettaja, jolla oli tapa vastata kysymyksiini vastakysymyksillä. Sellaisilla, joiden avulla käsiteltävä asia näyttäytyi uudessa valossa. Silloin alle kaksikymppisenä se raivostutti. Nykyään ymmärrän sen viisauden, joka kysymyksiin kätkeytyi. Se ohjasi minua oivaltamaan itse!”
Valmennuksissa keskitymme voimavarojen tunnistamiseen ja vahvistamiseen ja työhyvinvoinnin edistämiseen. Uskon meissä jokaisessa oleviin voimavaroihin sekä kykyyn ratkaista ongelmia ja muuttaa rajoittavia uskomuksia. Voimavaralähtöiset valmennukset ovat keskustelevia ja toiminnallisia.
Valmennuksessa avaan aluksi näkökulmia työyhteisöön, sen vuorovaikutukseen ja arjen käytäntöihin. Sen jälkeen pohdimme pienissä porukoissa, mikä täällä toimii jo ja miten voisimme kehittää sitä vähemmän toimivaa. Saatamme sanoa ääneen, mitä hyvää työkaverissa näemme ja mistä häntä on aihetta kiittää. Otamme vastaan kiitosta ja opimme tuntemaan paremmin.
Työhyvinvointi kehittyy arjen teoilla. Sillä, että opettelemme ottamaan asioita puheeksi, kehitämme käytäntöjä, sovimme asioista ja tarkistamme sitä, miten toisiamme kohtelemme. Hyvinvoivassa työyhteisössä on tilaa puhua, kysyä ja antaa palautetta. Siellä on tilaa kehittymiselle ja myös virheille. Toimivaan työyhteisöön kuuluvat terve ajankäyttö ja myönteinen ilmapiiri. Siellä voi myös tuunata tehtäviä motivaation mukaan. Työyhteisön toimivuutta auttaa keskinäinen tunteminen, jota voimme valmennuksella parantaa.
Työtavassani näkyvät voimavaralähtöinen työtapa, NLP ja voimauttavan valokuvauksen keinot.
VALMENNUSTEN TEEMOJA
Valmennuksen kesto voi vaihdella puolikkaasta päivästä useampaan päivään. Toteutuksesta ja laajuudesta sovimme asiakaskohtaisesti. Aiheiksi tarjoan teille seuraavia.
Tämän työyhteisön palapeli
Työyhteisön rooleja ja tehtäviä yhdeksi kuvaksi yhdistävä valmennus
Tunnetaan paremmin!
Työyhteisön sisäistä tuntemista vahvistava valmennus
Valmennus edellyttää lyhyttä valmistautumista osallistujilta
Valituksesta voimavarojen tunnistamiseen
Myönteisten tunteiden merkitystä ja mahdollisuuksia käsittelevä valmennus
Positiivisesti poikkeava työyhteisö
Esimerkeistä ja inspiroivista ideoista voimavaralähtöiseen työyhteisöön
Tuunataanko työtä?
Työn tuunaamisen tarinoita ja sen ideointia omassa työyhteisössä
Mistä kiittäisin sinua ja sinä minua?
Työyhteisön sisäisen palautteen valmennus
Innostu, niin onnistut
Innostuksen ja sisäisen motivaation merkitys ja sen käytännön käsittelyä
TYÖHYVINVOINTIA VERKOSTOISSA
Paitsi verkostoissa, edistän työhyvinvointia myös pitkäkestoisissa kehittämishankkeissa ja asiantuntijana. Käytännön työtä!
Kaksivuotisen Työhyvinvointiakatemian toteutimme Mikkelin ammattikorkeakoulun, Tanhuvaaran urheiluopiston ja Etelä-Savon Liikunnan yhteistyönä. Tiedosta – työhyvinvointia ja tuottavuutta -hanke oli Lapin yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) toteuttama ja siinä yhteistyökumppanina oli henkilöstötuottavuuden asiantuntija Marko Kesti. Parasta Etelä-Savoon – taide-, kulttuuri- ja luonto-osaamista sote- ja nuorisoalan toimijoille -hankkeessa laitoimme yhteen Xamkin, Diakonia-ammattikorkeakoulun, Savonlinnan seudun Kolomosen ja Essoten tavoitteet ja taidot. Luotsasin siinä Xamkin osuutta ja olin sisältöasiantuntija. Etänä ja livenä – luovat menetelmät työhyvinvointia edistämässä -hankkeen puikoissa hoidin tuttuun tapaan sekä hallinnollisia tehtäviä että sisällöllistä työtä.
Palkkatöissä työskentelen hyvinvoinnin koulutusasiantuntijana. Yhdessä HR:n kanssa luotsaan sekä uusien opettajien että TKI-projektipäälliköiden mentorointiohjelmaa. Olen ollut mukana Tulevaisuustyön ja ennakoinnin asiantuntija -koulutusta valmistelleessa työryhmässä ja tuonut sisältöön erityisesti portfoliotyöskentelyä. Opetan Pulse avoimessa ammattikorkeakoulussa Työhyvinvointia positiivisen psykologian keinoilla – ja Psykologinen turvallisuus työssä -opintojaksoja. Molempiin voi ilmoittautua nonstoppina – jälkimmäinen on myös maksuton! Onnenoma-valmennuksia teen näiden töiden rinnalla.

